Samaan aikaan kun sektio lähestyy kasvaa myös pelko ja ahdistus. Vaikka tää oleminenkin tällä hetkellä on tuskaa silti. Oon niin yksin tän ahdistuksen kanssa. Ei kukaan voi ymmärtää mitä on tulossa eikä toisaalta lähipiiriä kiinnostakaan.
Tähän vielä lisänä koittaa sumplia asioita johonki suuntaan koulua vielä lisäksi suorittaen. Kyllä mä pystyn multitaskaan no proplem mut kaikki tää kerralla on aika homma.
Oispa elämä joskus yksinkertaista. Vaan ei se ole. Kuitenkin tääkin on vain suhteellisen lyhyt ajanjakso ihmisen elämässä ja ehkä joskus voi katsoa taakse päin ymmärtäen et on tälläkin jokin tarkoitus ollut. Yhden asian oon kyllä oivaltanut tässä viimesten 9kk aikana, vaikka oon kyllä sen kuullut jo kauan sitten toivoin aina että se ei olisi ollut niin.
Kuitenkin mä oon mä loppujen lopuksi vaikka kuinka haluaisin olla jotain muuta. Ehkä vielä joku päivä tulee joku joka rakastaa jopa minua kaikkine virheineen.
Kommentit
Lähetä kommentti