Vääränlainen

Kun ei tunnu kuuluvansa minnekkään, ei edes omaan perheeseensä. Mä oon vaan aina se ongelmien alku lähde. Mitään kuitenkaan lopulta osaamaton, saamaton ja kiittämätön vittu pää. Ikuinen kakkonen ei koskaan kenellekään se ensimmäinen

Kelpaan vain kun muuta vaihtoehtoa ei ole, tämä siis ihan kaikessa ja kaikissa asioissa että tilanteissa. Ymmärrän mä sen, Ymmärrän enemmän kuin hyvin vaikkei kukaan muu sitä ikinä uskoisi.

Aina oon joutunut kaikkeni tekemään asioiden eteen, en omista maagista hyvää tuuria. Enemmänkin toisin päin eli negatiivisen loton voittaja kaikessa. Joskus sitä luulee ettei nyt asiat voi mitenkään millään opilla mennä yhdellä ihmisellä näin päin mäntyä, mutta kyllä se niin on. Hetken jos ehtii edes harhoissaan luulla että nyt uskaltaa olla onnellinen ja hengittää. Ei, se on hirveä virhe mistä maksaa tupla hinnan.

Miksi oot tollanen, mikset muutu tai ole kuin muut, miksi sitä ja tätä. Ei se vaikka yrittäisin ei se koskaan riitä kellekään enkä jaksa loputtomiin esittää jotain muuta mitä en todellakaan ole.

Kukaan ei koskaan tule ymmärtämään edes murto osaa minusta, mä tulen aina elämään sen tunteen kanssa etten ole hyvä omana itsenäni. Tähän on turha kenellekään mitään satuilla tai lohduttaa, oon niin kyllästynyt paskanjauhamiseen. Mä tiedän edelleen varsin hyvin mikä mä olen.

Kuvittele että hukkuisit, tukehtumisen tunne. Kun uppoaa pimeyteen eikä kukaan kurkota auttamaan. Niin yksin. Aina niin yksinäinen vaikka ympärillä olisi ihmisiä. Kukaan ei pysty rakastaan mua ikinä, ei ikinä kokonaan. Vain niitä hyviä puolia muttei kokonaan.

Ei se ole kenenkään muun vika, ei se ole munkaan vika. Kukaan en edes minä en voi sille mitään että olen juuri tällainen. Yksinäisenä tulen elämään ja kuolemaan. Välillä nää tunteet vyöryy päälle kuten nyt. Helpompi on olla kun sulkee itsensä ulkopuolelle kaikesta. Omasta mielestä. Lopettaa tuntemisen täysin. On vaan kotona, ei pidä yhteyttä kenenkään. Mitäpä sitä suotta mun muita häiritsemään ja pilaamaan toisten päivä.

Tiiän että tämäkin mun blogi aiheuttaa vaan huvitusta, oon niin vitun naurettava ja säälittävä. Itsesäälissä rypevä kusipää se se mä olen ja tulen aina olemaan. Sori vaan kaikille jotka mua joutuu kestämään olosuhteiden pakosta onneksi mikään ei ole ikuista, en minäkään täällä ikuisesti joudu kärsimään. Se on ainoa asia mikä lohduttaa että loppu se on meillä kaikilla ennemmin tai myöhemmin.

Loppuun nyt kuitenkin että edelleen turha vetää mitään johtopäätöksiä tästä, en ole itsetuhoinen tällä hetkellä mutta kaiken tän paskan jälkeen mitä on joutunut kokemaan, kaiken sen kivun, on lohduttavaa tietää että jossain vaiheessa ei tarvitse enään taistella, olla kipeä tai surullinen enään koskaan.  En toivo että kuolisin vielä hetkeen, paljon on tehtävää ja asioita mitä haluan kokea vielä vaikka joudunkin kaiken eteen  taistelemaan.