Ohi kiitävä hetki

 Kuten otsikko jo kertoo, kuten oon itsekin kertonut oon viime aikoina pohdiskellut asioita hyvin laajalla skaalalla. Se miten välillä aika matelee mut yhtäkkiä tuntuu et hypätäänkin vuosia eteenpäin.

Välillä sitä haluaisi olla joissakin hetkissä vähän pitempään tai palata niihin. Toki kaikki on ainut kertaista joten vaikka joitain asioita toistetaan päivittäin on ne silti uniikkeja. 

Joistain ruutiineista muodostuu älyttömän tärkeitä ja väliin jäädessään saattaa hiukan olla tyhjä olo. Huomaa että jotain selvästi puuttuu. Niinkin pienet ja naurettavat jutut ehkä joistakin kuin hyvänyön toivotukset tai ei mennä riidoissa nukkumaan. 

Mulle on rutiinit tärkeitä, pärjään kyllä ilmankin mut on joitain ehdottomia. Ne on just noita pieniä sanallisia asioita joita tulee toistettua päivittäin. Esim tänään en saanut hyvää yötä lausetta mikä johtaa siihen että en saakkaan nukahdettua. Tiiän kyllä miksi asia on näin enkä voi muita vaatia tekeen tai sanomaan jotain. Toisaalta toivonkin että ihminen omasta tahdosta sanoo, silloin sillä on jotain merkitystäkin.

Pieniä tärkeitä asioita. Niistä muodostuu isompi kokonaisuus. Kuten puro virtaa jokeen mistä mereen. Mun tarve analysoida kaikki on välillä turhauttavaa muista, oon hyvin tarkka äänen painosta ja muutoksista. Näiden perusteella arvioin kokonais kuvaa. Tuttujen ihmisten kohdalla tätä voi hyödyntää myös valehtelun suhteen. Ihmisiä on välillä erittäin helppo lukea, varsinkin niitä jotka ovat erittäin läsnä mun arjessa.

Viime aikoina oon saanut kuulla olevani itsekäs. Oon monesti miettinyt että mikä saa ihmisen näkeen mut tässä valossa. Tiiän olevani haastava persoona kun oon niin erinlainen. Vaikka jotkut väittää että erinlaisuus on rikkaus välillä se on kirous. Harvat siitä positiivisesti hyötyy. 

Toki itsekkään kuvan musta saa herkästi kun oon aika kylmän laskelmoiva ja en yleensä ymmärrä miksi tehdä jotain jos en siitä itse hyödy mitenkään. Joskus koitin miellyttää ihmisiä mut se on loputon suo ja vastakaijun puuttuessa hyödytöntä.

Vahvoja mielipiteitä ja luonne joka samaan aikaan on räjähtävä kuitenkin niin sulkeutunut. Ihminen josta ei puoltakaan voi kukaan käsittää. Paljon läheisiä silti niin yksinäinen. Katkerako no välillä joo, tuntuu niin epäreilulta kun muilla on avaimet onneen ja sä jäät aina yksin. Koska kukaan ei pysty ikinä rakastamaan täysin tällästä niin yhteiskunnan kuin muidenkin silmissä rikkinäistä, viallista ihmistä. Jolta puuttuu kyky olla muuta kuin on.

Välillä antaisin mitä vain jotta voisin olla kuin muut. Neuroltaan normi. Edes sen ohi kiitävän hetken. Olla rakastettu ja rakastaa.