Huh hu
Siis nää kivut ja säryt. Siis nyt on alkanut nää ns normaalit näiden jo edellisten lisäksi. Eniten nyppii tuo häntäluu ja haarainvälin liitoskipu tyyliset. Myös selkä on sökö, selvästi kipeä siinä paikoin mistä välilevy puuttuu. Luultavasti kasvava maha tekee ja se et oon nyt liikuskellut huomattavasti enemmän kuin hetkeen.
Oon koittanut lisätä liikkumista kun viikkojakin nyt jo 26+ joten toukan mahikset selviytyä jos syntyy aikaisemmin ovat jo paremmat, toki toivottavaa on et hän yksiössään hengais ainakin sinne 34 viikolle asti mut aika näyttää ja mopolla pääsee.
Tänään pidän vapaapäivän koska eilinen päivä metsässä oli sen verran rankempi kokemus. Ei se metsässä puuhastelu koneella mut tie siirtymät. 8 pyörä jossa telat edessä että takana ryttyyttää tie siirtymissä niin et oksat pois. Se kipu minkä se teki oli ihan jäätävää. Sen jälkeen tuntui kaikki liikkuminen niin hirveältä. Toukkakin heittäytyi hiljaseksi koko loppu päiväksi.
Tärinä, tärähdykset voivat alku raskauden aikana aiheuttaa keskenmenon ja myöhemmin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Siksi eu ei suosittele kone työskentelyä raskauden aikana. Kuitenkin oon nyt jonkin verran väkisinkin joutunut jotta pysyy koulun kirjoilla niin hommia tekemään. Muutenkin vaikka tiedän että en tule valmistumaan tänä keväänä tykkään alasta ja kaikki mitä voin oppia nyt on aina eteenpäin.
Toukan takia kuitenkin herkästi jään kotiin jos vähänkin aamulla tuntuu siltä.
Kommentit
Lähetä kommentti