En vaan edelleen ymmärrä

Miksi ihmisen pitää valehdella... On hiukan outo käsite itselle ko en koe tarvetta siihen. Aina ollut suora ja aina tulen olemaan. Jotkut perustelee valehteluaan hyvin mielenkiintoisesti kuten totuus ois sattunut enemmän. Enemmän se satuttaa kun saa tietää että joku on valehdellut.

Ehkä se on tää Asperger lisäksi mikä tekee tästä niin vaikeaa käsittää. Itse kuulun siihen kategoriaan että kaikkeahan ei tarvitse kertoa. Harvemmin kuitenkin mitään salaan koska loppuunsa asiasta riippuen se on yhtä loukkaavaa kuin valehtelu. Nyt kuitenkin tän raskauden kohdalla on ihmisiä ihan lähipiirissä joille en ole kertonut vielä.

Jotenkin kun tietää sen reaktion jo valmiiksi ja se ei ole mikään iloinen niin ei jaksa millään pudottaa sitä pommia. Harmittaa kun tavallaan tääkin pitäisi olla ihan iloinen uutinen mut ei kaikki sitä niin näe ja sit alkaa se mun puolesta stressaaminen mikä kuormittaa itteäkin eikä millään jaksais sitä nyt. 

Joten oon ollu hiljaa enkä oo käynyt hetken toviin siellä päin tästä syystä. En usko että tää salassa pysyy sektioon asti mut toivottavasti mahdollisimman pitkään. Tiiän että on varmasti loukkaavaa et en oo tästä kertonut ja jos niin käy et salassa sektioon asti pysyy voi olla erittäin järkyttävääkin. Vaa toivon että joskus ymmärtää syyn miksi toimin näin.

Mulle on siis ihan sama mitä mieltä kukin tästä on. Vaa en jaksa jankata siitä kenenkään kanssa. Oma on elämäni. Myös se on fakta et mun on turha haaveilla lapsista enään kolmekymppisenä niin se on nyt tai ei koskaan. 

Sen takia päädyin jatkaa raskautta, ihan rehellisesti ennen plussaa olin satavarma et jos jotenkin mystisesti raskaudun en sitä loppuun asti viemään tule. Kuitenkin vaikka tilanne ei ole oikeastaan miltään kantilta optimaalinen pelko siitä ettei myöhemmin jos haluaisikin enään onnistu oli liian suuri.

Monista asioista voi selvitä kun vaan oppii mukautumaan niihin. On tässä ollutkin vaikka ja mitä. Ei kaikki liity raskauteen edes ja tulevaisuus on arvoitus. Kuten sanoin aiemmin oon kyllästynyt valehteluun. Aika näyttää mikä on se oikea ratkaisu mihinkin sitten loppujen lopuksi. 

Oon taas tuntenut oloni jotenkin yksinäiseksi ja oonkin. Korona on vähentänyt kontakteja jo siitä ennen vähäisestä lähes olemattomiin ja raskaus sairaslomineen ajanut neljän seinän vankilaan. Toisaalta vaikka kaipaankin ihmisiä oon huomannut että en sitten kuitenkaan jaksa sosiaalisia tilanteita vaan ne väsyttävät. Jotenkin helpompi vain olla kotona ja olla ns yksin. Yksin täysin en käytännössä kuitenkaan ole kun lapset on kotona. Mut ilman aikuista seuraa. 

Tyttöjen kanssa on kyllä kiva olla vaikka veealla onkin pahemman luokan uhma päällä ja aadakin uhmaa nykyään jonkin verran. Lasten leikkejä ja touhuja on kiva seurata. Eikä ole liian hiljainen Talo siitä tytöt pitää kyllä huolen. Pysyy itellä myös tietynlainen rytmi kun pitää tehdä asioita eikä voi vaan pötköttää koko päivää. Onhan se parasta kun kaks vuotias käpertyy illalla sun viekkuun tuhiseen ja saat siinä silittää hiuksia kunnes toinen nukahtaa.