Sairaala ralli

Eilen oli toivottavasti vika lääkäri käynti tälle viikolle. Veean jalkapohjaan ilmestyi hiukan syntymän iso luomi ja sitä käytiin näyttää. Silloin jäi vielä arvoitukseksi sen laatu. Kuitenkin eilen sen lääkäri vihdoin hyvälaatuiseksi totesi niin ei tarvitse enää jatko seurantaa.

Oma tiistai käynti oli ihan perus, mitään uutta ei tullut muuten kuin että kohdunkaula on lyhentynyt 1cm 5 viikossa. Yli 4cm kuitenkin jäljellä vaa supistelee välillä aika kipeestikkin. Neuvola lääkäri sen nyt maanantaina stekkaa. Ärsyttää noi supistukset ko yölläkin herää niihin ja tulee levossakin.

On tutkittu pissa yms muut mitkä niitä voi aiheuttaa eikä selitystä ole sieltä löytynyt. Eli luultavasti kyseessä on taas tästä kohdun rakennepoikkeavuudesta johtuva juttu niin kuin viimeksi. Eikä ne supistukset vaa niiden lisäksi oleva paineen tunne mikä säteilee kipuna jalkaan ja selkään.

Ittee mietityttää toi kaulakanavan lyhentyminen ko ois ollut tarkoitus palata kouluun ens viikolla mut luultavasti sairasloma tulee jatkumaan vielä. 

Veea taas oikein uhmakkaalla tuulella ollut. Itkee joka pienestä asiasta, vaikka kuinka koittaa miellyttää. Eilinen kauppa reissu oli tuskaa kun lopussa neiti nakkeli kengät ja lakin pitkin prismaa. Lähtiessä heittäyi jalattomaksi ja makasi parkkihallissa selällään. 

Veea on muutenkin melko ärhäkkä tapaus, mut toi jatkuva itku/kitinä on aika kuluttavaa. Aada ei ollut noin haastava mut luulen että tutilla oli vaikutuksensa asiaan. Aada luopui tutista siinä kahden vuoden jälkeen ja veea noin 11kk iässä. Oli aadallakin uhma mut aina tutti pelasti pahimmalta. Nyt kun ei ole tuttia tai tuttipulloa on melko työläs lohduttaa raivoavaa taaperoa jolle mikään ei edes se syli kelpaa.

Välillä sitä kaipaisi ees yhtä päivää jonin kanssa kahdestaan, se hiljaisuus jo pelkästään on niin kultaa. Tytöt ovat olleet hoidossa viimeksi kesällä yhden yön verran kun käytiin reissussa jonin kanssa. Toki ovat päikyssä/eskarissa arkisin ja onhan sekin jo paljon. Joni on kuitenkin töissä silloin niin meidän välinen aika on käytännössä se mitä yöllä nukutaan

Onneksi nyt tässä luultavasti joulun tienoilla tytöt menee mummolaan hoitoon ainakin yhdeksi yöksi. Onhan likoilla ollutkin ikävä mummia ja pappaa sekä toisin päin. Ollaan aika vähän nähty tässä 6kk aikana vaikka ollaan uj llä käyty. Silloinkin pääasiassa ollaan oltu yli utoksella. 

Myös täti ois tulossa piipahtaa mikä on Aadalle tosi tärkeä juttu. Täti kun nykyään asustaa kauempana ja työelämässä niin ei ole vieraillut meillä pitkiin aikoihin. Aadan ollessa pienempi täti oli kuvioissa joka viikko melkeenpä. 

Välillä harmittaa kun asutaan kauempana kun ois kiva jos mun perhe vois olla enemmän läsnä tyttöjen elämässä. Välimatkan takia se on haastavaa. Nyt vielä lisänsä tää riski raskaus kun ei uskalla lähteä kovin kauas jos jotain tuleekin ei hoitoon pääse kuin kajaaniin. 

Kommentit

Suositut tekstit