Yllätys yllätys

Avaudun sittenkin asiasta, siis tilanne on vielä auki ja lopputulemaa ei kukaan voi vielä ennustaa. Riippuu loppuuko vuoto vai ei.

Eli eli ylläripylläri jos kaikki menee hyvin ois meitä huhtikuun lopussa yksi lisää. Tällä hetkellä usko asioiden sujumiseen koetuksella. 

Muuten ihan ok raskaus, kipuja ollut ihan reilusti ja alussa oli sinne 9 viikolle asti noin 5,5cm kysta munasarjassa. 9 viikolla tihkutti ekan kerran verta. Kipujen kanssa jotka silloin tuntui vasemmalla puolella. 

Tänään aamulla oli sellainen fiilis että kannattaako edes lähtee kouluun. Lähdin kuitenkin. Vähitellen alkoi oikealle puolelle alavatsaan pistään. Kipu oli siedettävissä otin kuitenkin yhden panadolin, mistä ei kyllä hyötyä ollut. 

Siinä simulla istuessa yhtäkkiä tuli tunne et jotain valuu. Joo niin valui hetkessä housut veressä ja verta tuli ihan lorinan kanssa. Silloin iski paniikki. Menin luokkaan nappasin kamppeet ja lähdin ajaan niin lujaa kuin vain uskalsin tällä kelillä + sakkojen pelon takia mennä. Samalla soittaen neuvolaan

Pääsin onneksi tälle päivälle vielä stekattavaksi. Pöydälle kivutessa ja lääkärin tutkimusta aloittaessa hulahti ihan huolella verta taas joka puolelle. Niin lääkäri kuin jonikin luuli et se oli sitte siinä. Siis sitä tuli niin reilusti. Kuitenkin ultraäänessä näkyi viikkoja tasan vastaava 165 sykkeen omava virkeä toukkis.

Vuodon syy suurella todennäköisyydellä on etinen istukka. Selvää hematoomaa ei näkynyt. Toisaalta hyvä että vuotaa ulos niin ei jää muhimaan kalvojen ja kohdun seinämän väliin. Kun mulla tuota tulehdus taipumusta löytyy.

Mutta nyt on kahden viikon vuodelepo. Jotta vuoto saadaan kuriin, ennustetta on vaikea antaa koska nää on niin tapaus kohtasia. Kuitenkin istukka on napakasti kii ja kohdun kaula yli 5cm pitkä että kii. Ens viikolla nt ultra. Huomenna pyörähtää 12+0.

Mulla muutenkin tarkempi seuranta kun on riskiraskaus. Mahdollinen tuleva sektiokin tullaan tarkkaan miettimään jotta viime kertainen ei toistuisi. Jos nyt sinne asti päästään. 

Alku oli oireiltaan voimakkaampi kuin aiemmat, enemmän pahoinvointia. Migreeniä lisääntyvissä määrin. Tää vuoto nyt vaan pelottaa ja koitankin pysyä vaakatasossa niin paljon kun suinkin mahdollista. Verta nimittäin hulahtaa saman tien kun nousee.

Kotidoppler onneksi rauhoittaa kun voi tsekata toisen menoa kotona. Hän kovin liikuskelee jo ja onkin kaikin puolin täydellinen. Vaikkei ollutkaan suunniteltu niin kaikin puolin toivottu ja rakastettu kuin muutkin.



Kommentit

Suositut tekstit