Lauantai

 Eilinen oli taas melko päivä. Puhelin soi vähän väliä ja joutui itsekkin soittelemaan joka suuntaan. Tosiaan mulle torstaina määrättiin kahta eri antibioottia mut arvottiin aloitanko flagylin. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen että sama yrittää kaikki mahdollinen ja syödä sitäkin. Kefexin aloitin jo torstaina.

Kefexin toimii ilmeisesti kun osa kivusta oli jo eilen hävinnyt. Syön nyt kuitenkin ton flagylin kun edelleen on tätä palelua. Tää tilanne on sillai huono ko näin pienet viikot. Jos oltaisiin rv25+ luultavasti otettaisi kasvamaan maksun ulkopuolelle samanlaisessa tilanteessa. Nyt ei voida tehdä mitään.

Jos tulehdus on ehtinyt siirtyä sikiökalvoihin niin sepä on siinä. Mitään ei voida tehdä ja siihen ei edes antibiootit auta enään. Arvatkaapa masentaako. Jo sen ekan vuodon jälkeen mietin että oisko järkevää pyytää antibiootit mut eihän ne niitä rutiinia varalta anna.

Näillä viikoilla kaikki kuitataan sillä että mitään ei voida tehdä. Kyllä mä sen itsekin tiedän harvinaisen hyvin. Ollaan nyt siinä pahimmassa tilanteessa mitä voi edes kuvitella. Sitä jotenkin on jo niin valmistautunut siihen negatiiviseen. Oon lueskellut aihealueesta ja tehnyt joitain päätöksiä miten keskenmenon jälkeen toimitaan. 

Keskiraskauden keskenmeno ei ole todellakaan verrattavissa siihen varhaiseen. Tässä joutuu jo synnyttämään kipuineen päivineen ihmisen alun joka on jo hyvinkin vauvan kaltainen. Nää hoidetaan sairaalassa ei kotona ellei nyt spontaanisti tule.

Jos lapsi vedet menee mut sikiö ei kuole joudutaan anomaan vielä lupa valvirasta, koska 12 viikon jälkeen niin joutuu tekemään. Jos vedet menee ei hällä ole mitään mahdollisuutta kehittyä keuhkojen osalta vaikka elossa pysyiskin vedettömässä kohdussa. Luvassa voi vierähtää aikaa minkä tiedän olevan raastavaa. 

Kerran keskenmenon keskeytyneen sellaisen kokeneena muistan et halusin sen olevan mahdollisimman pian ohi. Silloin asia hoidettiin ihan lääkkeillä kotona.

Sitten päästään siihen että riippuen viikoista haluan itse hoitaa hautaamisen. Se käsittääkseni on mahdollista tai sitten antaa mennä sairaalan kautta. Kuitenkin mulle hän on erittäin rakas jo nyt yli 6cm ihmisen alku sormineen ja varpaineen. Vaikka yhteiskunnan mielestä hän ei vielä ihmisen kriteeriä täytäkkään virallisia hautajaisia, kirjausta järjestelmään varten on hän minun vauvani, liian pieni elämään vain vielä. 

Kuten varmaan huomaa oon aika hyvin itseni jo valmistellut, mutta siitä huolimatta se tulee olemaan erittäin vaikeaa hyvin pitkään. Fyysisen kivun kestää, mut se henkinen on aivan älyttömän raskasta käsitellä. Onneksi on kuitenkin tytöt niin heidän takia on pakko jaksaa mennä eteenpäin.