Niin oon nyt tosiaan innostunut tänne taas kirjoitteleen, johtuu lie siitä kun ei muutakaan tekemistä ole. Oon ajatellut että kirjoittelen tänne vähintään kerran viikossa kirpun syntymään asti.
Tänään on ollut ihan perus sunnuntai. Suruksi vaan j:n viimeinen loma päivä ja ens viikon oon sitten taas yksistään. Aika menee oikeasti aivan älytöntä kyytiä ja viikot vaa vierähtää niin kuin itsekseen.
Sunnuntai on perinteinen sauna päivä ja aattelin pitkästä aikaa kokeilla kylpyammetta... Täysin varma en ole nyt oliko se kuitenkin kiellettyjen listalla tuon kohdunkaulan tilanteen takia. No mut on se saunakin jotain vaikka ei siellä pystykään olemaan kuin hetken vain.
Glögiä ostin myös kaupasta kun on näköjään myyntiin joulu jutut tulleet ja sitä jos lasillisen nauttisi. Sekin piti googletella ihan varalta onko kiellettyjen aineiden listalla... Oon nimittäin melko neuroottinen ollut tuon "kielto" listan takia ja välillä ahdistaa aivan älyttömän paljon syöminen. Suosituksia ne vaan on mut en halua ottaa pienintäkään riskiä et listerian tai toksoplasmoosin jostain saisin ja niillä aiheuttasin kirpulle kuoleman tai elinikäisiä vaurioita. Kuitenkin ovat vältettävissä kun vähän miettii mitä suuhunsa laittaa.
Entisenä syömishäiriöstä kärsivänä tuo syöminen on edelleen hiukan haasteellinen juttu ja raskaus ei oo sitä helpottanut. Neuvolan hoitajalle jo avauduin tästä pelosta kun välillä tuntuu että helpompi kun ei söis mitään ja päädyttiin siihen että mielenterveys puolelta tulee ihminen seuraavalle neu käynnille jossa tekee arvion tarvinko pelon kanssa apua sitä kautta. Toisaalta ei siitä haittaa ole mutta onko se hyödyllistä kun kyse on vain raskauden aikaisesta pelosta ja tuo neu käynti on vasta rv 31.
Myös as on herättänyt kysymyksiä, mutta se ei ole vaikuttanut esim mun ja Aadan suhteeseen millään tavalla. Nykyään muutenkin elän todella normaalia elämää ja ainoastaan mistä tän mun kohdalla voi huomata on etten tuntemattomiin ota katsekontaktia. Tietysti on ihmisiä joilla vaikuttaa enemmän arkeen ja olihan meilläkin kun Aada syntyi apua ulkopuolelta. Perhetyöntekijä kävi vain 2 kertaa meillä kun ei kuitenkaan tarvittu jeesiä vaikka j olikin armeijassa Aadan syntyessä. Myös oys joku työntekijä kävi meillä kerran (en muista enään mikä oli tarkalleen) ei nähnyt tarvetta ulkopuoliselle tuelle.
Kuitenkin koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja jos tilanne vaatii otan mielellään apua ulkopuolelta. Se ei ole häpeä eikä heikkouden merkki kun ymmärtää omat voimavaransa ja tarvittaessa hakee apua. Eikä ulkopuolelta tuleva apu tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Enemmän pistää silmään nämä oman elämänsä sankarit jotka vuositolkulla yrittävät hoitaa asiat siinä kuitenkaan onnistumatta ja samalla lapsi/lapset kärsivät. Lopulta päätyvät sitten satuttamaan itseään tai pahimmassa tapauksessa muita. Tiiän että kaikilla elämä ei ole helppoa, mutta se että satutetaan viattomia on erittäin surullista. Kuitenkin Suomessa saa apua vaikka se välillä voi olla hankalaa.
Pitää olla kiitollinen että ite olen saanut turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden. Sellaisen haluan myös omilleni taata, vaikka välillä se tarkoittaa tiettyjen ihmisten pois sulkemista. On mun velvollisuus äitinä huolehtia siitä että lapsillani on oikeanlainen ympäristö ja sellaisia ihmisiä ympärillä jotka ovat turvallisia/henkisesti tasapainoisia. Monia ovia oon joutunut sulkemaan ja yhdessä j:n kanssa ollaan tehty valintoja joita toivomme että eräät ketään nimeltään mainitsematta ymmärtävät ja kunnioittavat.
Noh kuitenkin onneksi meillä on paljon hyviä ystäviä ja mun porukat/suku joihin voi luottaa. Kiitokset heille kaikille.
Tänään on ollut ihan perus sunnuntai. Suruksi vaan j:n viimeinen loma päivä ja ens viikon oon sitten taas yksistään. Aika menee oikeasti aivan älytöntä kyytiä ja viikot vaa vierähtää niin kuin itsekseen.
Sunnuntai on perinteinen sauna päivä ja aattelin pitkästä aikaa kokeilla kylpyammetta... Täysin varma en ole nyt oliko se kuitenkin kiellettyjen listalla tuon kohdunkaulan tilanteen takia. No mut on se saunakin jotain vaikka ei siellä pystykään olemaan kuin hetken vain.
Glögiä ostin myös kaupasta kun on näköjään myyntiin joulu jutut tulleet ja sitä jos lasillisen nauttisi. Sekin piti googletella ihan varalta onko kiellettyjen aineiden listalla... Oon nimittäin melko neuroottinen ollut tuon "kielto" listan takia ja välillä ahdistaa aivan älyttömän paljon syöminen. Suosituksia ne vaan on mut en halua ottaa pienintäkään riskiä et listerian tai toksoplasmoosin jostain saisin ja niillä aiheuttasin kirpulle kuoleman tai elinikäisiä vaurioita. Kuitenkin ovat vältettävissä kun vähän miettii mitä suuhunsa laittaa.
Entisenä syömishäiriöstä kärsivänä tuo syöminen on edelleen hiukan haasteellinen juttu ja raskaus ei oo sitä helpottanut. Neuvolan hoitajalle jo avauduin tästä pelosta kun välillä tuntuu että helpompi kun ei söis mitään ja päädyttiin siihen että mielenterveys puolelta tulee ihminen seuraavalle neu käynnille jossa tekee arvion tarvinko pelon kanssa apua sitä kautta. Toisaalta ei siitä haittaa ole mutta onko se hyödyllistä kun kyse on vain raskauden aikaisesta pelosta ja tuo neu käynti on vasta rv 31.
Myös as on herättänyt kysymyksiä, mutta se ei ole vaikuttanut esim mun ja Aadan suhteeseen millään tavalla. Nykyään muutenkin elän todella normaalia elämää ja ainoastaan mistä tän mun kohdalla voi huomata on etten tuntemattomiin ota katsekontaktia. Tietysti on ihmisiä joilla vaikuttaa enemmän arkeen ja olihan meilläkin kun Aada syntyi apua ulkopuolelta. Perhetyöntekijä kävi vain 2 kertaa meillä kun ei kuitenkaan tarvittu jeesiä vaikka j olikin armeijassa Aadan syntyessä. Myös oys joku työntekijä kävi meillä kerran (en muista enään mikä oli tarkalleen) ei nähnyt tarvetta ulkopuoliselle tuelle.
Kuitenkin koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja jos tilanne vaatii otan mielellään apua ulkopuolelta. Se ei ole häpeä eikä heikkouden merkki kun ymmärtää omat voimavaransa ja tarvittaessa hakee apua. Eikä ulkopuolelta tuleva apu tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Enemmän pistää silmään nämä oman elämänsä sankarit jotka vuositolkulla yrittävät hoitaa asiat siinä kuitenkaan onnistumatta ja samalla lapsi/lapset kärsivät. Lopulta päätyvät sitten satuttamaan itseään tai pahimmassa tapauksessa muita. Tiiän että kaikilla elämä ei ole helppoa, mutta se että satutetaan viattomia on erittäin surullista. Kuitenkin Suomessa saa apua vaikka se välillä voi olla hankalaa.
Pitää olla kiitollinen että ite olen saanut turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden. Sellaisen haluan myös omilleni taata, vaikka välillä se tarkoittaa tiettyjen ihmisten pois sulkemista. On mun velvollisuus äitinä huolehtia siitä että lapsillani on oikeanlainen ympäristö ja sellaisia ihmisiä ympärillä jotka ovat turvallisia/henkisesti tasapainoisia. Monia ovia oon joutunut sulkemaan ja yhdessä j:n kanssa ollaan tehty valintoja joita toivomme että eräät ketään nimeltään mainitsematta ymmärtävät ja kunnioittavat.
Noh kuitenkin onneksi meillä on paljon hyviä ystäviä ja mun porukat/suku joihin voi luottaa. Kiitokset heille kaikille.
Kommentit
Lähetä kommentti