Moro vaa kaikille. On ollut hieman enemmän ja vähemmän tekemistä niin blogi jäänyt vähemmälle taas. Vaa kuitenkin kaikki on ihan jees tällä hetkellä ja oikeastaan koko talvi meni melko nopeasti.
Ostettiin talo ja ollaan nyt kuukauden verran asusteltu täällä. Kesää odotellessa että pääsee pihaa laittaan ja paljulle rakentamaan kunnon terassi/katos systeemin.
Ollaan oltu Aadan kanssa viikolla kahden (+otukset) Joni on ollut työkeikalla Lieksassa tammikuusta alkaen. Alkaa melkein jo olo olla ku inttileskellä... Muistoja muistoja. Vaa kyllä se juhannuksen jälkeen viimeistään kotiin tulee.
Edelleen kuljen kajaaniin duuniin ja näin. On ollut mielessä mahdollinen alan vaihto tai jopa kouluun lähtö. En vaan ole vielä päättänyt. On kuitenkin niin paljon asioita huomioitava, muun muassa Aadan ja koirien hoito.
Monenlaista juttua tiedossa ja välillä on hermokin sen tähden melko tiukassa. Vaa kyllä huolet on saanut osittain häviämään kun paljussa sidukan kanssa lilluu ja tulihan tuota Ruotsissakin laiva reissulla pyörähdettyä.
Painonpudotus on ollut hiukan paussilla vallitsevan tilanteen vuoksi ja kuhan taas mahikset on palaan juoksemaan jos lonkka sen kestää. Tauosta huolimatta se ei ole noussut. Periaatteessa ei tarttis ees enää pudottaa vaa jos hiukan kiinteyttä ja lihaksia keskivartaloon. Jalkapallo houkuttelis mutta ei taida täällä sotkamossa joukkuetta olla. Harmi mutta voihan sitä onneksi utajärvellä vieraillessa käydä potkimassa.
Aadalla on uhmaikä taas selvemmin esillä. Ei pysty tekemään mitään enään itse ja luovuttaa ennen kuin yrittää. Paljon myös tunteiden purkauksia ja kielenkäyttö melko rumaa suuttuessaan. Olen tullut siihen tulokseen että Aada on pelottavan samanlainen kuin minä lapsena käytökseltään. Saas nähdä helpottaako tämä vai paheneeko kohti teini ikää.
Kuitenkin on yleisesti ottaen kaikki on ihan jees tällä hetkellä.

Kommentit
Lähetä kommentti