Kiirettä on pitänyt
Juu Joni ollut lomalla niin oon keskittynyt viettään aikaa perheen kesken ja paljon ollaankin touhuttu.
Veea kävi 4kk neuvola lääkärillä ja sai paljon kehuja kun on niin jämäkkä. Lääkäri tuumas et lähtee luultavasti liikkeelle tässä kohta kun niin hienosti osaa jo jalkojaan liikutella. Ainoa oli atooppinen iho ja siihen nyt saatiin reseptit et päästään testaileen rasvoja. Soseita syödään purkki päivässä jo ja hyvin näytästää passaavan.
Aada on ollut oma ihana itsensä ja vaihtelevasti käynyt hoidossa. Enemmän ollut kuitenkin kotona. Pihalla viihtyy paljon ja saakin itsenäisesti ulkoilla kun asutaan näin syrjässä.
Edelleen mennään nutrilett kuurilla. Eilen tuli kahdeksan viikkoa täyteen ja puntari näytti 70,9 kg eli näiden viikkojen aikana on lähtenyt 15,9 kg. Pitkästi ei ole enään painoon mitä painoin ennen raskautta. Vielä kolme viikkoa täys nutrausta jäljellä vaikkakin olon puolesta voisin olla vielä pitempäänkin.
Liikuttua on tullut enemmän ja enemmän kun paino on pudonnut. Lonkka kestää paremmin ja ketoosista tuleva energia on huikeaa. Suunnitelma on ollut ostaa uudet rullaluistimet mitkä soveltuisi paremmin pitkään matkaan, sillä oon innostunut luisteleen ja eilen tulikin 7km 25min vedettyä. Toki tämänkin hetkiset ajaa asiansa mut uudet houkuttelis.
Oon nyt innostunut osteleen itelle juttuja, mikä johtunee tästä onnistuneesta laihtumisesta ja oonkin lähes kaapillisen vaatetta hommannut.



Kommentit
Lähetä kommentti