Elämäntapa muutos
Niin edelleen meen vlcd/ene dieettillä. Painoa on lähtenyt yhteensä 19,4 kiloa. Oon joka päivä käynyt vähintäänkin käveleen reilummin mutta pyrkinyt juoksemaan enemmissä määrin, kerran kaksi viikossa sit koti treeniä kun salille meno ei onnistu.
Tässä kun on noita vlcd tuotteita käyttänyt omasta mielestäni allevon tuotteet maistuu niin paljon paremmalle. Ei niin jauhoinen kuin nutrilett.
Oon nyt jonkun viikon korvannut yhden annoksen normaalilla ruualla. Nyt viikonloppuna on ollut nautaa paistettuna paprikan ja tomaatin kanssa. Siihen lisäksi salaattia ja kurkkua. Yläkanttiin laskin kalorit joten todellisuudessa annoksessa oli paljon vähemmän, eli noin 133 kaloria.
Tää valmistaa mua hitaasti tulevaan eli kun siirryn pois pusseilla. Luultavasti kuitenkin jatkossa korvaan Aamu, väli ja iltapalan nutrin tai allevon tuotteilla.
Joni on myös ollut dieetillä ja onhan hälläkin tulosta tullut jo reilu 10kg. Aika kivuttomasti on mennyt hällä myös ja nyt innolla kumpikin odotetaan ketogeeniselle tai vähähiilihydraattiselle siirtymistä.
Näin jälkikäteen ajatellen tää on ollut yksi elämäni parhaista valinnoista. Sillä jos oisin odotellut ens syksyyn töihin paluun asti kiloineni oisi koko kesän manannut olomuotoani enkä ois luultavasti tehnyt juuri mitään. Sillä kun olin se suunnaton valas ei ollut minkäänlaista innostusta liikuntaan. Kevyempi olomuoto on innostanut panostaan itseensä ja löytänyt taas sen ilon minkä liikunnasta saa. Loppuun vielä muutos kuva

Kadonnut vyötärö linja alkaa sieltä jo taas löytyä.
Värjäsin hiuksetkin taas tummiksi koska jostain syystä se on väri mitä pitempään jaksaa pitää.

Kommentit
Lähetä kommentti