Mistä motivaatio. 3 päivä starttaa ja kuten osasin odottaa toinen päivä oli haasteellinen. Kuitenkin oon pysynyt suunnitelmassa lipsumatta. Mun motivaattorina on pakastimeen teipattu kuva ennen lapsia. Vaikka ei ole realistista ikinä olla niin laiha kuin silloin pyrin kuitenkin lähelle sitä.
Oon miettinyt miten palkita itseään tässä matkan varrella ja oon tullut siihen tulokseen että jos saan vedettyä tätä näin hyvin kävisin kampaajalla toukokuussa. Nimittäin siihen mennessä pitäisi jo näkyä joitakin tuloksia.
Niin tiiän et tällänen herättää ihmisissä vaikka mitä ajatuksia ja miten tää mun homma näkyy meidän perheen arjessa. Teen tätä hiljakseen eli en herätä huomiota. Aada syö normaalisti normaalia kotiruokaa mitä valmistan. Tyttö ei onneksi oo näyttäny mitenkään ihmettelevän miksi mä en syö samaa. Jotkut ovat jopa väittäneet et aiheutan tytölle anoreksian ynnä epäterveellisen näkemyksen ruokaan koska itse nutraan.
Meidän Aada on järkevä pieni tyttö jolla on terve suhde ruokaan. Se että mä haluan parantaa omaa oloani ja estää mahdolliset ylipainosta aiheutuvat sairaudet on täysin mun oikeus. Eikö kuitenkin ole parempi että äiti voi hyvin. Mä en ymmärrä miksi ihmisten pitää olla niin häijyjä varsinkin kun ei tää oo muutenkaan mitenkään helpoimmasta päästä on tollanen syyllistäminen ihan perseestä suoraa sanottuna.
Mulla itsellä on ollut syömishäiriö ja en ikinä halua että mun tytöistä kumpikaan siitä kärsisi. Kuitenkin mun syömishäiriö ei johtunut mun vanhemmista tai siitä miten meillä syötiin. Mä oon ollut aina erittäin nirso ja tarkka. Vasta aikuis iällä opin syömään lihaa. Joulukinkkua maistoin ekan kerran 17 vuotiaana ja pihviä parikymppisenä. Oon tosiaan tarkka siitä mikä on koostumus ynnä muut. Jos lihassa on sitkeää se nousee samalla sekunnilla ylös.
Kuitenkin nyt lasten myötä oon opetellut syömään monipuolisemmin. Kuitenkin saikulla kotona maatessa musta tuli mutustaja eli ei pysty olemaan syömättä. Ei siinä muuten mut jos mutustaa vaaleaa leipää ynnä muuta shaissea huomaa kyllä kilojen kertyvän. Tän muutoksen myötä opettelen säännölliset ruoka ajat ja irti hiilihydraatti hötöstä.
Tää on mun elämä ja mä itse päätän elänkö tälläsenä punkerona vai kunnossa missä voin katsoa peiliin ilman että tulee paha mieli. Mieluummin terveenä mahdollisimman pitkään mikä ei ylipainoisena ole mahdollista.
Oon miettinyt miten palkita itseään tässä matkan varrella ja oon tullut siihen tulokseen että jos saan vedettyä tätä näin hyvin kävisin kampaajalla toukokuussa. Nimittäin siihen mennessä pitäisi jo näkyä joitakin tuloksia.
Niin tiiän et tällänen herättää ihmisissä vaikka mitä ajatuksia ja miten tää mun homma näkyy meidän perheen arjessa. Teen tätä hiljakseen eli en herätä huomiota. Aada syö normaalisti normaalia kotiruokaa mitä valmistan. Tyttö ei onneksi oo näyttäny mitenkään ihmettelevän miksi mä en syö samaa. Jotkut ovat jopa väittäneet et aiheutan tytölle anoreksian ynnä epäterveellisen näkemyksen ruokaan koska itse nutraan.
Meidän Aada on järkevä pieni tyttö jolla on terve suhde ruokaan. Se että mä haluan parantaa omaa oloani ja estää mahdolliset ylipainosta aiheutuvat sairaudet on täysin mun oikeus. Eikö kuitenkin ole parempi että äiti voi hyvin. Mä en ymmärrä miksi ihmisten pitää olla niin häijyjä varsinkin kun ei tää oo muutenkaan mitenkään helpoimmasta päästä on tollanen syyllistäminen ihan perseestä suoraa sanottuna.
Mulla itsellä on ollut syömishäiriö ja en ikinä halua että mun tytöistä kumpikaan siitä kärsisi. Kuitenkin mun syömishäiriö ei johtunut mun vanhemmista tai siitä miten meillä syötiin. Mä oon ollut aina erittäin nirso ja tarkka. Vasta aikuis iällä opin syömään lihaa. Joulukinkkua maistoin ekan kerran 17 vuotiaana ja pihviä parikymppisenä. Oon tosiaan tarkka siitä mikä on koostumus ynnä muut. Jos lihassa on sitkeää se nousee samalla sekunnilla ylös.
Kuitenkin nyt lasten myötä oon opetellut syömään monipuolisemmin. Kuitenkin saikulla kotona maatessa musta tuli mutustaja eli ei pysty olemaan syömättä. Ei siinä muuten mut jos mutustaa vaaleaa leipää ynnä muuta shaissea huomaa kyllä kilojen kertyvän. Tän muutoksen myötä opettelen säännölliset ruoka ajat ja irti hiilihydraatti hötöstä.
Tää on mun elämä ja mä itse päätän elänkö tälläsenä punkerona vai kunnossa missä voin katsoa peiliin ilman että tulee paha mieli. Mieluummin terveenä mahdollisimman pitkään mikä ei ylipainoisena ole mahdollista.
Kommentit
Lähetä kommentti