Eka reissu osastolla vietelty. Kaikki lähti siitä kun sunnuntaina kompastuin keittiön kynnykseen ja lahjakkaasti siitä nurin menin. Jalka oli suhteellisen kipeä ja ylämahaa nipisti minkä takia sitten soitin synnärille. No näytille piti lähteä ja auto matkalla supistukset sit alkoivat ja noin 3 min välein tuli.

Synnärillä käyrille ja supistuksia piirtyi siihenkin sen verran reippaasti että säännöllisesti. Ultralla lääkäri vilkas ja mitään hätää ei kirpulla onneksi ollut supistuksien takia kuitenkin halusi kuitenkin nestettä laittaa kanyylin kautta ja sain yhden panadolin. Reilu tunti seurailtiin supistuksia jotka ei kuitenkaan lähteneet vähenemään.

Sit aloitettiin estolääkitys suun kautta otettavilla ja niitäkin joutui 4 ottaan et jotain vaikutusta alkoi tulemaan. Supistus väli piteni muttei kuitenkaan täysin loppuneet. Käyrillä olin salissa melkein 5tuntia kunnes siirtivät osastolle yöksi. Estolääkityksestä alkoi aivan älytön pääkipu ja nukkuminen muutenkin sairaalassa on älyttömän hankalaa.

Aamulla taas lisää käyrää ja edelleen niitä supistuksia tuli. Päivällä lääkäri ultras uudelleen kirpun painoksi saatiin 2200g eli ihan hyvin on neiti kasvanut. Sektio päivä sovittiin 8.1.2019 klo 07.00 pitää synnärillä olla. Tukisukat ja muuta sain myös mukaan kotiin vietäväksi.

Nyt oon kotona ja aika rauhokseen pitää olla ettei säännöllisiä supistuksia ilmaannu. Sillä jos niin käy pitäisi mennä heti takas. Ajatus kuitenkaan osastolla makaamisesta ei houkuttele ollenkaan. Paljon on joutunut asioita hoitaa puhelimetse ja nyt viimeset 4 viikkoa on melko täyteen buukattu. On neuvolassa ravaamista, verikokeita x2 ja muita pakollisia hoidettavia asioita.

Myös Aadan hoito suunnitella sillain et Joni pääsee osastolle oleen kaverina muutaman yön. Kaksilla on se kiva puoli kun on niin rauhallista saa suurella todennäköisyydellä perhehuoneen. Siellä siis osastolla tarvittaessa jokainen huone toimii perhehuoneena. Myös vauva pyritään sektion yhteydessä jos kummankin kunto sen sallii mahdollisimman pian antaa ihokontaktiin toisin kuin oys Aadan kohdalla. Meni noin 3 tuntia sektiosta kun sain tytön syliin. Kaksilla ei myöskään välttämättä joudu heräämön puolelle vaan vointia voidaan seurata synnärin salissa.

Aadan hoitoa on sen verran mietitty et koska mun porukoilla on remppa kesken ja työkiireitä ei pysty sinne viemään. Mutta näillä näkymin kuitenkin äitin vanhemmat eli mun mummo ja pappa vois eteläsuomesta ajella tänne Aadaa kahtoon jos ei mitään erikoista heillä silloin ole. Iso kiitos heille.

Aadakaan ei jaksais oottaa että Kirppu syntyy ja puhuukin paljon että mitä aikoo sitten tehdä kirpun kanssa. Viimeisin  oli niin ihana kun halusi nimenomaan kirpulle halin antaa kun tykkää siitä niin paljon ja kysyi voiko nukkua kirpun kanssa vierekkäin. En sinänsä nää ongelmaa vierekkäin nukkumisessa esim päivällä muttei yöllä koska Aada on niin levoton nukkuja. Kovasti myös puhuu et mitä leluja lainaa kirpulle ynnä niin edelleen.

Kovasti täällä kaikki kirppua oottelee mut hyvä kuitenkin ois jos vielä sinne jouluun asti masussa viihtyis.

Kommentit

Suositut tekstit