Maanantai päivä siinä missä muutkin mut tarkoittaa että Joni lähtee Lieksaan. Toivottavasti enään vain tämän viikon. Hiukan ressaa ja mietityttää kun on nyt ollut noita supistuksia enemmissä määrin ja se et yksin täällä pitäisi nyt sitten olla.
Perjantaina käytiin synnärillä käyrillä ja ultrassa supistuksia seuraamassa kun muuttuivat säännöllisiksi. Eli 10 min sisällä tuli 3 reilu parin tunnin ajan ja kyllähän niitä käyrälle piirtyi. Onneksi ei kuitenkaan hirveää vaikutusta ole ollut paikkoihin. Kuitenkin lääkäri kyseli tarkkaan miten kaukana asun ja miten pääsen takaisin kun sanoin meneväni kotiin. Kätilö ihmetteli kun häippäsin ja varmisti vielä lääkäriltä et oonko tosissani lähdössä. Kuitenkin Kirppu on hyvin kasvanut painoi 1kg727g ja hällä siellä kaikki hyvin onneksi.
Tänään pyörähti rv32+0 mikä tarkoittaa et jos Kirppu päättää syntyä aikaisemmin ei kuitenkaan tarvitse lähteä oys asti vaan ottavat jo kaksille. Muutenkin pahimmat viikot on ohitettu ja tästä eteenpäin syntyvät yleensä selviävät suht ongelmitta. Kuitenkin ois enemmän kuin hyvä jos sen 4 viikkoa vielä vähintään viihtyis yksiössään. Siitä lääkärikin oli samaa mieltä. Ehtisi ottaa lisää kokoa ja valmistautua paremmin pärjäämään itsenäisesti hengittämisen että syömisen suhteen.
Tässä kun viikot tasaseen vähenee alkaa vääjäämättä suunnitella tulevaa arkea ja miten toimii kirpun kohdalla. Toivon että imetys lähtis yhtä hienosti kuin Aadan kanssa käyntiin. Oon muutenkin kaavaillut imettäväni ainakin sinne 6kk ikään ja ehkä pitempäänkin jos kaikki menee hyvin. Mulla on vahvoja mielipiteitä imetyksen suhteen ja olinkin hiukan pettynyt kun Aadan kohdalla tuli lopetettua 4kk kohdalla. Vaa oli silloin oman jaksamisen kannalta järkevin toimia niin.
Nyt oon panostanut ja valmistautunut tulevaan paremmin kuin Aadan kohdalla. Toivon että tällä kertaa kun Joni on arjessa läsnä homma sujuisi paremmin kuin viimeksi. Muutenkin oon päättänyt et kun laitokselta päästään ollaan kotona ihan rauhokseen eikä lähetä autolla ajelemaan yhtään ylimääräisiä. Viimeksi julki imetys aiheutti ressiä ja oli järkyttävän työlästä raahata pulloja että pumppua matkassa. Varsinkin kun niiden kanssa pitää muistaa hygienia ja sterilointi ennen käyttöä. Yksi syy lisää miksi en halua pulloruokintaa on juuri tuo pullojen kanssa säätäminen.
Muutenkin kun tammikuussa on flunssaa liikenteessä enemmän ja vähemmän. En tahdo et vauva sairastuu. Sen takia jos meitä haluaa nähdä pitää tulla käymään täällä ja jos on yhtään kipeä silloin ei ole sisälle asiaa. Kotiin oonkin ostanut käsidesiä jo valmiiksi koska on hyvä huolehtia käsien puhtaudesta kun käsittelee pientä vauvaa. En tykkää yhtään kun vieraat ihmiset lääppii vauvaa kun ei tiedä yhtään mitä kaikkea ovat koskeneet ennen sitä.
Oon tarkka mutta en halua että vauva sairastuu influenssaan mikä voi aiheuttaa isojakin ongelmia ja lähes aina alle 2kk ikäisen kanssa vaatii sairaala hoitoa. Muut hoitaa mukulansa kuten tahtovat mut voin myöntää et en hyvällä katso näitä jotka tieten tahtoen altistaa vauvan sairastumiselle. Influenssa riskin takia otetaan nyt tulevana perjantaina rokotteet Aadan kanssa jotta voidaan minimoida riski omalta osalta mahdollisimman pieneksi.

Kommentit
Lähetä kommentti