Aattelin ihan kirjoittaa aadasta yhden tekstin kun nykyään herkästi menee aina kirpusta kirjoittamiseksi.
Eli tosiaan jos nyt joku uusi sattuu blogia lukeen niin hiukan infoa menneisyydestä. Kaikki lähti joulukuussa 2013 kun tikkuun ilmestyi maagiset 2 viivaa. Sitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa pari kuukautta ennen olleen keskeytyneen keskenmenon takia. Alkuun ei ollut minkään sortin oireita ja viikko plussasta ekan kerran hulahti verta jolloin aattelin että siinpä oli sitten tämäkin. No ei onneksi ollut kuitenkaan vaan sitkeästi siellä varhaisultrassa sydän sykki. Kuitenkin verta hulahteli melko usein ja se liittyi aina liikkumiseen/pystyssä olemiseen. Syytä selviteltiin ultrassa useaan otteeseen kunnes vasta rv 15 oys:issa sattui päivystyksessä olemaan muistaakseni naistentautien erikoislääkäri joka paikansi hematooman joka aina ilmestyi ja vuosi pois.
Osasyynä hematooma ja se että olin opiskelemassa autonasentajaksi jossa joutuu altistumaan useille eri kemikaaleille lääkäri määräsi saikulle laskettuun aikaan asti. Rv16 oli tuolloin mittarissa. Koulu jäi kesken ja kotona sitten tuo loppu menikin kunnes viitteet raskausmyrkytyksestä tuli rv 34. Paineet lähtivät nousuun hurjaa vauhtia ja vähitellen alkoi myös proteiinia erittyy virtsaan. Jouduin rv 35 ekan kerran osastolle seurantaan ja siellä aikaani viettelin kunnes rv36+4 pääsin kotiin takaisin viikonlopuksi kun tilanne vaikutti stabiililta.
Joni oli armeijassa ehtinyt olla 3 viikkoa tuolloin ja olin enemmän kuin iloinen kun tuli hakeen kotiin viikonlopuksi. Maanantai tuli ja jäin yksin kotiin. Maanantaina olo oli sinänsä hyvä, mutta tiistaina koko päivän oli outo olo ja kun siinä kuuden aikaan alkoi vannemainen kipu ylämahalla päädyin paineet mittaan uudestaan. Lukemat olivat jo sen verran hurjia et synnärille soittaessa käskivät ambulanssilla tulemaan koska oli kiire jo.
No ei kai siinä lanssilla oys:siin käyrille ja ultraus. Kätilö puhui et leikata heti mutta lääkäri kumos sen kun olin kuitenkin syönyt siinä päivän aikana niin yön yli seurattiin.
En nukkunut yhtään tuona yönä ja viestittelin jonille et tuskinpa leikkaavat kuitenkaan kun oli ollut yhtä arpomista jo se pari viikkoa. Joni kuuden aikaan laittoi ettei voi vastata puhelimeen koko päivän aikana et pitää tietää mitä tapahtuu ja kun ei ollut yhtään selkoa vielä silloin päädyin laittaa ettei tarvitse tulla. Mikä paljastuikin virheliikkeeksi kun tunnin päästä lääkäri kävi sanomassa et leikkaus jonossa kolmantena et leikataan tänään.
Hirvee paniikki iski päälle ja koitin soittaa monen monta kertaa. Kunnes oli pakko lähteä leikkaus valmisteluihin päätin vielä soittaa anopille ja pyysin voisiko jotenkin tavoittaa jonkun sieltä kajaanin prikaatista. Tuosta parin tunnin päästä Aada sitten syntyi niin sanotusti kiireellisellä sektiolla. Joni ei ehtinyt paikalle mukaan mutta luojan kiitos siellä oli mukava kätilö paikalla tukena. Aadaa näytettiin vilaukselta leikkaus salissa kunnes lähti kätilön kanssa ootteleen mua osastolle.
Elämäni pisimmät tunnit oli kun joutui heräämöön ja tiesi et Joni ei ollut vieläkään tullut. Kuitenkin kun olo heräämössä hiukan venähti käytti kätilö vauvaa näytillä siellä ja kohta siitä sain tiedon että Joni oli tullut paikalle. Joni oli meistä eka joka sai tytön syliin. Loppujenlopuksi kuitenkin mutkin kärrättiin osastolle missä Joni Aadan kanssa oottelikin.
Siitä se sitten lähti. Aikaa sairaalassa vietettiin 5 päivää. Sektiosta toipumiseen meni useita kuukausia, mutta kummasti se vauva tsemppas. Aada on ollut alusta asti helppo lapsi. Ei itkenyt vauvana juuri yhtään, mikä kyllä luultavasti johtui mun kellon tarkasta hoidosta. Oltiin alkuun lähes puolivuotta kahdestaan kun Joni oli armeijassa, mutta asuttiin utajärvellä silloin mun vanhempien naapurissa joten yksin ei loppuunsa tarvinnu kuitenkaan olla.
Tosiaan näin jälkikäteen aika on mennyt ihan älytöntä kyytiä ja harmittaa kun ei silloin niin ehkä osannut nauttia vauva ajasta kun ootti vain et tyttö kasvaa.
Aada on aina ollut erittäin sosiaalinen ja sopeutuvainen. Viihtyy mummolassa ja tykkää reissata. Nykyään yhtä puheliaskin kuin minä ja hiljaista meillä on vaan öisin. Vauhtia on riittänyt ja sen myötä on myös ollut muutamia tapaturmia. Niistä nyt pahimpana käden paikoiltaan lähtö mikä on 2 käynyt. Ekalla kerralla oltiin eteläsuomessa reissussa ja toisella päiväkodista soittivat että oli jumpassa jotenkin itsensä loukannut. No nyt on onneksi vuoden ajan pysynyt paikoillaan.
Uhma aadalla alkoi siinä kahden vuoden ikäisenä kunnolla ja on jatkunut tasaiseen tahtiin tähän päivään. Veikkaan että tää kestääkin sinne asti kunnes kotoa muuttaa. Silloin kun oli pienempi oli paljon helpompi hoitaa noi uhma kohtaukset kun nyt meidän verbaalisesti lahjakas osaa loukata ihmisiä tosi ikävästi jos niin haluaa. Aada onkin kielellisessä kehityksessä edellä ja se on hieno juttu.
Tyttö tykkää eläimistä ja kirjoista. On äitin apulainen kotona kotihomissa, paitsi oman huoneen siivous aiheuttaa tuskaa. Kovasti oottaa kirppua nyt kun alku järkytyksen yli on päässyt. Kuitenkin voi olla että jotain mustasukkaisuutta esiintyy. Sitä pyrimme minimoimaan sillä et hommataan kuukausi kortti superparkiin vuokattiin ja Joni siellä sitten Aadan kanssa käy. Kuitenkin pyrin itsekin olemaan Aadan kanssa sen minkä vaan pystyn. Huomioon pitää ottaa se et sektiosta toipuminen vie aikansa jotta pystyy liikkuun taas samalla tavalla kuin ennen.
On etuoikeus saada olla äiti näin mahtavalle tytölle, jolla on erittäin suuri sydän ja mahtava luonne. Vahvaa oikeudenmukaisuutta unohtamatta. Aina tulee olemaan Äitin pieni purri ❤️
Eli tosiaan jos nyt joku uusi sattuu blogia lukeen niin hiukan infoa menneisyydestä. Kaikki lähti joulukuussa 2013 kun tikkuun ilmestyi maagiset 2 viivaa. Sitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa pari kuukautta ennen olleen keskeytyneen keskenmenon takia. Alkuun ei ollut minkään sortin oireita ja viikko plussasta ekan kerran hulahti verta jolloin aattelin että siinpä oli sitten tämäkin. No ei onneksi ollut kuitenkaan vaan sitkeästi siellä varhaisultrassa sydän sykki. Kuitenkin verta hulahteli melko usein ja se liittyi aina liikkumiseen/pystyssä olemiseen. Syytä selviteltiin ultrassa useaan otteeseen kunnes vasta rv 15 oys:issa sattui päivystyksessä olemaan muistaakseni naistentautien erikoislääkäri joka paikansi hematooman joka aina ilmestyi ja vuosi pois.
Osasyynä hematooma ja se että olin opiskelemassa autonasentajaksi jossa joutuu altistumaan useille eri kemikaaleille lääkäri määräsi saikulle laskettuun aikaan asti. Rv16 oli tuolloin mittarissa. Koulu jäi kesken ja kotona sitten tuo loppu menikin kunnes viitteet raskausmyrkytyksestä tuli rv 34. Paineet lähtivät nousuun hurjaa vauhtia ja vähitellen alkoi myös proteiinia erittyy virtsaan. Jouduin rv 35 ekan kerran osastolle seurantaan ja siellä aikaani viettelin kunnes rv36+4 pääsin kotiin takaisin viikonlopuksi kun tilanne vaikutti stabiililta.
Joni oli armeijassa ehtinyt olla 3 viikkoa tuolloin ja olin enemmän kuin iloinen kun tuli hakeen kotiin viikonlopuksi. Maanantai tuli ja jäin yksin kotiin. Maanantaina olo oli sinänsä hyvä, mutta tiistaina koko päivän oli outo olo ja kun siinä kuuden aikaan alkoi vannemainen kipu ylämahalla päädyin paineet mittaan uudestaan. Lukemat olivat jo sen verran hurjia et synnärille soittaessa käskivät ambulanssilla tulemaan koska oli kiire jo.
No ei kai siinä lanssilla oys:siin käyrille ja ultraus. Kätilö puhui et leikata heti mutta lääkäri kumos sen kun olin kuitenkin syönyt siinä päivän aikana niin yön yli seurattiin.
En nukkunut yhtään tuona yönä ja viestittelin jonille et tuskinpa leikkaavat kuitenkaan kun oli ollut yhtä arpomista jo se pari viikkoa. Joni kuuden aikaan laittoi ettei voi vastata puhelimeen koko päivän aikana et pitää tietää mitä tapahtuu ja kun ei ollut yhtään selkoa vielä silloin päädyin laittaa ettei tarvitse tulla. Mikä paljastuikin virheliikkeeksi kun tunnin päästä lääkäri kävi sanomassa et leikkaus jonossa kolmantena et leikataan tänään.
Hirvee paniikki iski päälle ja koitin soittaa monen monta kertaa. Kunnes oli pakko lähteä leikkaus valmisteluihin päätin vielä soittaa anopille ja pyysin voisiko jotenkin tavoittaa jonkun sieltä kajaanin prikaatista. Tuosta parin tunnin päästä Aada sitten syntyi niin sanotusti kiireellisellä sektiolla. Joni ei ehtinyt paikalle mukaan mutta luojan kiitos siellä oli mukava kätilö paikalla tukena. Aadaa näytettiin vilaukselta leikkaus salissa kunnes lähti kätilön kanssa ootteleen mua osastolle.
Elämäni pisimmät tunnit oli kun joutui heräämöön ja tiesi et Joni ei ollut vieläkään tullut. Kuitenkin kun olo heräämössä hiukan venähti käytti kätilö vauvaa näytillä siellä ja kohta siitä sain tiedon että Joni oli tullut paikalle. Joni oli meistä eka joka sai tytön syliin. Loppujenlopuksi kuitenkin mutkin kärrättiin osastolle missä Joni Aadan kanssa oottelikin.
Siitä se sitten lähti. Aikaa sairaalassa vietettiin 5 päivää. Sektiosta toipumiseen meni useita kuukausia, mutta kummasti se vauva tsemppas. Aada on ollut alusta asti helppo lapsi. Ei itkenyt vauvana juuri yhtään, mikä kyllä luultavasti johtui mun kellon tarkasta hoidosta. Oltiin alkuun lähes puolivuotta kahdestaan kun Joni oli armeijassa, mutta asuttiin utajärvellä silloin mun vanhempien naapurissa joten yksin ei loppuunsa tarvinnu kuitenkaan olla.
Tosiaan näin jälkikäteen aika on mennyt ihan älytöntä kyytiä ja harmittaa kun ei silloin niin ehkä osannut nauttia vauva ajasta kun ootti vain et tyttö kasvaa.
Aada on aina ollut erittäin sosiaalinen ja sopeutuvainen. Viihtyy mummolassa ja tykkää reissata. Nykyään yhtä puheliaskin kuin minä ja hiljaista meillä on vaan öisin. Vauhtia on riittänyt ja sen myötä on myös ollut muutamia tapaturmia. Niistä nyt pahimpana käden paikoiltaan lähtö mikä on 2 käynyt. Ekalla kerralla oltiin eteläsuomessa reissussa ja toisella päiväkodista soittivat että oli jumpassa jotenkin itsensä loukannut. No nyt on onneksi vuoden ajan pysynyt paikoillaan.
Uhma aadalla alkoi siinä kahden vuoden ikäisenä kunnolla ja on jatkunut tasaiseen tahtiin tähän päivään. Veikkaan että tää kestääkin sinne asti kunnes kotoa muuttaa. Silloin kun oli pienempi oli paljon helpompi hoitaa noi uhma kohtaukset kun nyt meidän verbaalisesti lahjakas osaa loukata ihmisiä tosi ikävästi jos niin haluaa. Aada onkin kielellisessä kehityksessä edellä ja se on hieno juttu.
Tyttö tykkää eläimistä ja kirjoista. On äitin apulainen kotona kotihomissa, paitsi oman huoneen siivous aiheuttaa tuskaa. Kovasti oottaa kirppua nyt kun alku järkytyksen yli on päässyt. Kuitenkin voi olla että jotain mustasukkaisuutta esiintyy. Sitä pyrimme minimoimaan sillä et hommataan kuukausi kortti superparkiin vuokattiin ja Joni siellä sitten Aadan kanssa käy. Kuitenkin pyrin itsekin olemaan Aadan kanssa sen minkä vaan pystyn. Huomioon pitää ottaa se et sektiosta toipuminen vie aikansa jotta pystyy liikkuun taas samalla tavalla kuin ennen.
On etuoikeus saada olla äiti näin mahtavalle tytölle, jolla on erittäin suuri sydän ja mahtava luonne. Vahvaa oikeudenmukaisuutta unohtamatta. Aina tulee olemaan Äitin pieni purri ❤️
Kommentit
Lähetä kommentti