Jessuskristus

 No sanotaan näin että oli suunnitelmia, mut mun keho päätti toisin. En ois halunnut aloittaa vuotta sairaala rallilla mut taas vaihteeksi selkä kiukuttelee, siitä lähete kirurgille ja 3kk sisällä pitäisi leikkuu olla. K piikin oireet on vähitellen helpottaneet. Selkään joudun syömään nyt tramalia ja norfelx:iä ikinä ei oo ennen kolmio lääkkeet vaikuttanut mielialaan mut tällä kertaa niin kävi.

Ei sitä huomannut alkuun 3 päivän kohdilla huomasin et tietynlainen kireys hävisi. Ei ärsyttänyt läheskään niin paljon kuin normaalisti. Muita sivuvaikutuksia oli kuiva suu ja pieni päänsärky koko ajan. Siinä kun viikon oli kys lääkkeitä syönyt päätin lopettaa sen ja mennä takaisin Burana linjalle. En tykkää mielialaan vaikuttavista kun tuntuu että ei oo kontrollia omista fiiliksistä silloin.

Muuten ihan jees, perus elämää. Hyviä ja huonoja hetkiä. Lapsilla kaikki ihan kivasti. Veean ja sagan päivähoidon aloitus lähestyy. Kuhan vaan käsittelevät hakemukset. Itellä koulu jatkuu eka päivä ja ootan sitä melko autuaana. 

Vaikka onhan kotona olo Jees alkaa se tulla jo korvista ulos. Ihan rehellisesti ei oo poistuttu juuri mihinkään kotoa vuoden aikana. Mun sisäinen Asperger alkaa kaipaan sitä omaa rauhaa vähitellen. Vaikka rakastankin olla Tyttöjen kanssa on omalla tavallaan kuormittavaa koko ajan olla kiinni fyysisesti jonkun kanssa. Nyt kun talvella ei pääse rullaluisteleen ja harrastukset vähissä itellä missä lapset ei olisi mukana ei pääse hengähtään.

Tiedostin kyllä että kolmas lapsi luultavasti vie ne viimeisetkin rippeet sosiaalisesta elämästä eikä se ollut yllättävää yhtään. Mut ei se estä kaipaamasta sitä, eikä se ole väärin jos haluaa omaa aikaa. Eikä se tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Kukin täällä ollaan erilaisia, eri tarpeet, mieltymykset yms eikä siinä mitään ongelmaa mun mielestä kuhan niitä toteuttaessa ei laiminlyödä omia velvollisuuksiaan.

T. ikuisesti ei se kotiäiti tyyppi