Tänään oli viimeinen neuvola ilman vauvaa ja huomenna ois sitten leikkausverikokeet heti aamusta. Viikonloppuna värkkäillä kirpun telakka ja turvakaukalo autoon kiinni. Siivota ois myös tarkoitus ja jos intressiä löytyy niin väkertää jotain syötävää pakkaseen valmiiksi.
Kirppu juutannu päänsä ihan alas ja sen kyllä huomaa kivuissa että supistaessa. Hiukankin jos päivän aikana liikaa touhuaa huomaa illalla viimeistään ettei sohvalta ylös pääsekään. Kuitenkin pakko tehdä jotain että ei liikaa mieti sektiota. Siitäkin kun on saanut tehtyä itselleen jonkin sortin mörön.
Kaikki alkaa olla kuitenkin jo hyvällä mallilla ens tiistaita varten. Nyt vaan nää 5 päivää koittaa nukkua ja hoitaa nuo viimeset jutut. Yöt ovat kyllä melko pätkittäisiä ja väsyttää ihan kohtuullisesti. Onneksi huomenna on perjantai niin Joni voi Aadan kanssa viettää aikaa niin saan itse nukuttua päivällä myös.
Kieltämättä jännittää kun tää aika loppujen lopuksi on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Jospa kuitenkin tuleva vauva vuosi ei menis niin äkkiä. Sillä luultavasti Kirppu jää viimeiseksi tai ehkä jos tuuria on voi harkita 5 vuoden päästä asiaa uudelleen. Vaa sitä en vielä edes mieti kummemmin, kuhan tämä nyt menis hyvin loppuun asti ja Kirppu on terve. Sekään kun ei ole ikinä varmaa kuin vasta syntymän jälkeen. Kuitenkin jos jotain on niin sitten mennään sen mukaan ja yhtä rakas lapsi tulee olemaan. Kuitenkin näin lähes joka viikko ultrassa käyneenä ois todella yllättävää jos sieltä paljastuisi jotain isompaa ongelmaa.

Kommentit
Lähetä kommentti