Neljä viikkoa
Neljän viikon tulos oli kahdeksan kiloa, tänä aamuna kuitenkin oli taas puntarin mukaan paino nytkähtänyt kilolla alemmas. Oon huomannut päivittäin punnitessa et paino tippuu tietyissä jaksoissa. Lihasta on tullut lisää minkä huomaa liikkuessa, sen takia onkin ollut tärkeää nauttia proteiini lisä ja reilusti kasviksia joka päivä. Joten neljä viikkoa plus yksi päivä paino on 77,7kg. Lähtö paino tarkalleen oli 86,8kg.
Oon niin älyttömän ylpeä itsestäni ja iloinen tän hetken tuloksesta. Mulla ois ollut tarkoitus ens maanantaina jos paino ei ois liikkunut pitää muutama tauko päivä milloin oisin syönyt ketogeenisesti kuitenkin kalorit nostanut 1500. Tällä ois ollu tarkoitus buustata aineenvaihduntaa kuitenkin keräämättä hiilihydraatteja. Vaan jos nyt paino liikkuu taas jatkan samalla linjalla.
Tällä hetkellä oon syönyt päivässä 3-4pussia yhden aterian korvannut 100 g kurkkua, 60g jääsalaattia, 60g Kinkku leikkeleitä ja kaksi ruokalusikallista vähärasvaista raejuustoa. Sitten lähes samanlainen annos iltapalaksi. Kun tosiaan enellä saa ja mielellään pitäisikin syödä 200 g kasviksia ja proteiiniä 2x10g päivässä lisäksi.
Sen tiedän ettei pusseja sais jättää pois, mutta ketoosissa en tunne nälkää ja sen takia unohtuu. Pusseissa on kaikki tarvittavat vitskut ja hivenaineet. Oon sitten purkista ottanut monivitamiinia ja kalaöljyä. Satunnaisesti myös kalsiumia.
Sivuvaikutuksia on ollut nyt välillä ja oonkin miettinyt et varaan ajan verikokeisiin. Mulla kun on ollut rytmihäiriöitä. Alkoivat kun olin reilusti alipainoinen teininä. Nyt ehkä jopa enemmän kuin normaalisti mut siedettävissä määrin. Äiti kuitenkin peloitteli et saattaa henki mennä tällä tavalla laihduttamalla. No siitä en tiedä kuitenkin jatkan tätä niin kauan et oon tavoitteessa.
Mä kun päätän jotain niin silloin en kyllä luovuta.

Kommentit
Lähetä kommentti