Edistys
Joskus että asiat muuttuu vaatii se jonkin ison asian sysäämään kaiken paikoilleen. Kun tajuat miten pienestä asiasta käsite suhteellisen normaali elämä on kiinni. Miten tärkeää sulle on niinkin arkiset asiat loppujen lopuksi. Toki edelleen on asiat auki eikä mitään voi varmaksi sanoa. Aika näyttää palautuuko munuaisen toiminta ja kestääkö se samalla tavalla kuin ennen tulehdusta.
Miksi tulehdukset kannattaa hoitaa ajoissa vaikkei lääkäri olekaan mun ykkös juttu. No Siksi että munuaisen tulehtuminen ei olekaan mikää niin mukava ja helppo keissi. Kaikki alkoi siitä et hoksasin vti oireita mut ne ei mitään mahdottomia ollut. Luultavasti Siksi että sektiot on tuhonneet tunnon alamahalta enkä siksi osannut ajatella että tilanne ois niin paha ettei sitä voisi seurata.
Kuluu pari viikkoa kunnes eräs lauantai ilta alkoi tuntua omituista kipua oikealla kyljellä. No en siitä välittänyt vielä siinäkään vaiheessa. Kipu siitä vähitellen paheni, kunnes koitti tiistai kun lämpö lähti nousemaan. Siinä vaiheessa kipu ei hävinnyt edes panacodilla enään.
Soitto päivystykseen mistä sanotaan ettei hoitoon ota koska joutuisin ottamaan lapset mukaan. Ei auta kuin odotella aamuun. Sotkamossa asuvat tietävät nykymenon tk:lla, ketään ei saa kiinni sitten millään.
Ke to välisenä yönä nostaa kuumeen jo yli 40. Niin että kuumemittarikin särkyi. Soitto päivystykseen mistä kieltäydytään edelleen tekemästä mitään. Torstaina aamulla tk missä aloitettiin antibiootti suoneen kolme kertaa päivässä.
Tätä kuume paskaa kestää sunnuntaihin asti. Olo kivun ja kuumee kanssa on aivan jäätävän paska. Maanantaina tulehdus arvo on edelleen koholla ja jatketaan vielä viikko suun kautta antibioottia.
Nyt kun antibiootti loppui uusi vti heti tai se ei kuollut edes tolla biotti määrällä. Huumorin taju loppunut. En tiedä kuinka hyvää tekee munuaiselle tulehtua uudestaan. Ei luultavasti kovin hyvää muttei tk taaskaan saa ketään kiinni.
Kuitenkin jos jotain hyvää sairastumisessa, ollaan oltu ihmisiksi toisillemme. Pitkästä aikaa tuntuu että toinen oikeasti välittää.
Voi olla että en ololtani ole jaksanut olla äärettömän ilkeä. Muutenkaan jaksa ätistä oikeastaan mistään. Elämästä on mukava nauttia hyvällä tuulella. Tai niin hyvällä kun olosuhteisiin nähden voi olla. Piristää kummasti kuitenkin huomata että en mä olekkaan itsestään selvyys sittenkään toiselle.
Tässä viimeisiä näyttömateriaaleja kasannut ja valmistuminen häämöttää seuraavan 2 viikon sisällä. Outoa että vihdoinkin pääsen ammattiin mistä nautin.

Kommentit
Lähetä kommentti