Heinäkuu
On kyllä ollut kiva kesä. Monessa mielessä. Ollaan reissattu, paljon uusia juttuja ja mun että jonin juttu toimii paremmin kuin ikinä ennen.
On ollut taloudellisesti erittäin hyvä vuosi
Rahaa on tullut ennakkoperinnön muodossa ja muualta mistä en mainitse.
Vaikka eihän raha onnea tuo helpottaa se elämää ja oon ruvennut laittaan muksujen tilille myös et tulevaisuudessa voivat niitä sitten käyttää.
Mukava kun voi huoletta ostaa mitä haluaa. Nyt on tullutkin hommattua veealle uusi istuin britax dualfix ja Aadalle elämyksiä eli kuukausi kortti superparkkiin, ratsastusta ja muita puistoja.
Sanotaan näin että nyt elää sitä unelmaa. Vene tekis mieli ostaa mut saa nähdä kärräiskö talven aikana sellaisen pihaan vai kesämökki. Siitäkin ollaan puhuttu ja muuan hyvä vaihtoehto on listalla
En tiiä välillä pitäisi koittaa toppuutella ihtensä ettei ihan hurjaksi mee. Kun ei tässä kuitenkaan lottovoittaja olla. No mut kerran täällä eletään joten pyrin kyllä ottamaan kaiken irti tästä ajasta mitä on.
Nytkin arvotaan et mennäänkö ruotsiin risteilylle vai Norjaan joko ens kuussa tai syys. Lapset lähtee mukaan vaikkakin olisi kiva kaksistaan. Vempula kuitenkin niin pieni vielä ettei millään uskalla jättää kokonaiseksi yöksi hoitoon kellekään muulle.
Ollaan käyty muuan viikonloppuna kun mun vanhemmat ovat tyttöjä kahtoneet (lähinnänukkuneet) sillä välin kylän menoja kahtoon utajärvellä tai vaalassa. Eli liikenteeseen vasta kun tytöt nukkuu ja kolmeksi takaisin. Eivät ees hoksaa poissa oloa kun veea nukkuu jo 5-7 tunnin pätkiä yöllä.
Hääpäivän vietossa ❤️15.7 2 vuotta naimisissa tuli mittariin
Veea on äitin tyttö eikä siedä hereillä ollessaan olla erossa minusta niin ei kehtaa toista huudattaa. Tyttö on hienosti kasvanut, ei vielä ryömi kovin hyvin vaan puolivahingossa välillä ja kiinteät maistuu laidasta laitaan. Jos vauva saisi päättää hän söis koko ajan soseita.
Niin näin lisäyksenä yksi as piirre on nyt taas enemmän pinnalla ja se on unettomuus. Ei vaan saa unta. Melatoniinista ei mitään iloa. Päivisin välillä väsyttää ihan järkyttävän paljon mut iltaa kohden häviää. Kyllä mä tän kanssa selviän vaikka pierun kuluttavaa. Jospa se syksyä kohden lähtee helpottaan, mitä kyllä kokemuksen perusteella epäilen vahvasti.




Kommentit
Lähetä kommentti