Mä nautin tästä kotona olemisesta ekaa kertaa koko elämäni aikana  ja koti äipän virkakin on oikein passeli. Siis oon tykänny ennenkin mutta sillai eri tavalla ja nyt ei ees tunnu siltä et ois tarve päästä mihinkään muualle. Aadan ja kirpun kanssa arki rullaa kuitenkin loppujen lopuksi niin helposti et päivät vaan kiitää.

Aadan kohdalla luultavasti oli se että olin yksin alkuun sen puolivuotta kun joni armeijassa ja olin niin nuorikin vielä silloin. Toisaalta ei silloinkaan kun pääs arkeen kiinni ja siirtyi imetyksestä pulloon oma fiilis helpottui.

Kuitenkin ekan kohdalla koko elämä muuttuu ja kaikki asiat tulee ekaa kertaa mikä oli välillä jopa pelottavaakin. En ollut ikinä ennen käsitellyt niin pientä vauvaa tai vauvoja muutenkaan. Myös vanhemmuuden tuomat huolet lapsen voinnista ynnä muut aiheuttivat suunnatonta stressiä ja jopa unettomuutta.
Onneksi Aada oli helppo vauva ja kaikki meni hyvin.

Mulle on tosi tärkeää että mun lapset voi hyvin ja heillä on kaikki mitä tarvitsevat. Tykkään hemmotella välillä hiukan liikaakin tavaroilla. Rakkautta ei kuitenkaan voi liikaa antaa lapselle. Hellyys, halit, välittäminen ja rajat niitä tarvitaan joka päivä.

Kirpun myötä moni asia on muuttunut ja nyt tuntuukin että mulla on kaikki mitä elämältä haluan.  Aivan kuin puuttuva palainen ois loksahtanut paikoilleen. Oon huomannut monia muutoksia ihan mussa itsessä ja perus luonteessa. Oon hiukan empaattisempi ja uskallan näyttää mun tunteita ihan kaikkien nähden. Liekkö hormoneista johtuvaa vai pysyvää tämä onnellisuuden kupla. Kuitenkin aion fiilistellä tätä ihan täysillä

Kommentit

Suositut tekstit